Silmän verenkierron palauttaminen näön parantamiseksi
Glaukoomaa pidetään yleensä silmänpaineongelmana, mutta tuore tutkimus osoittaa, että myös näköhermon verenkierto on tärkeää. Uudet kuvantamismenetelmät (kuten OCT-Angiografia eli OCT-A) antavat lääkäreille mahdollisuuden nähdä verkkokalvon ja näköhermon pieniä kapillaareja. Glaukoomassa nämä kapillaarit usein ohenevat. Itse asiassa tutkimukset osoittavat, että silmissä, joissa on vähemmän verisuonia, on yleensä huonommat näkökenttätulokset. Esimerkiksi yksi OCT-A-tutkimus osoitti, että jokainen 1 %:n pudotus verisuonitiheydessä näköhermon ympärillä vastasi noin 0,6 desibelin huonompaa näkökenttäpistemäärää【Source 1】. Tämä tutkimus havaitsi myös, että verisuonitiheyden ja näön välinen yhteys oli jopa vahvempi kuin hermorakenteen kanssa. Vastaavasti makulan (verkkokalvon keskiosa) OCT-A näyttää vähemmän verisuonia glaukoomassa, ja tämä menetys korreloi huonomman keskeisen näön kanssa【Source 2】. Lyhyesti sanottuna, silmissä, joissa on heikompi verkkokalvon verenkierto, on yleensä huonompi näköfunktio.
Jos alentunut verenkierto on osa glaukoomaa, suuri kysymys kuuluu: Voiko verenkierron parantaminen auttaa näköä? Tutkijat tutkivat hoitoja, jotka tehostavat silmän verenkiertoa. Yksi lääkeryhmä ovat Rho-kinaasi (ROCK) -estäjät – uudet silmätipat (kuten netarsudiili ja ripasudiili), jotka paitsi alentavat painetta myös rentouttavat pieniä verisuonia ja lisäävät verenkiertoa. Eläintutkimukset osoittavat, että ROCK-estäjien paikallinen käyttö nostaa äkillisesti näköhermon pään verenkiertoa verisuonten laajenemisen kautta【Source 4】【Source 5】. Itse asiassa yhdessä ihmistutkimuksessa, jossa käytettiin OCT-A:ta, yksi ripasudiili-tippa lisäsi peripapillaarista kapillaaritiheyttä keskimäärin noin 12 %, kun taas vertailutippa (brimonidiini) ei muuttanut verenkiertoa【Source 6】. Tämä vahvistaa, että ROCK-estäjät voivat parantaa verkkokalvon verenkiertoa elävillä potilailla.
Kuitenkin, johtaako tämä parempaan näköön? Toistaiseksi todisteet näön palautumisesta ovat rajalliset. Esimerkiksi yksi tutkimus tarkasteli glaukoomapotilaita, joille oli tehty leikkaus silmänpaineen alentamiseksi. Kuusi kuukautta myöhemmin OCT-A osoitti 12 %:n lisäyksen näköhermon kapillaaritiheydessä ja 15 %:n pienenemisen matalan perfuusion alueilla【Source 3】. Mutta heidän näkökenttätutkimuksensa (näön heikkenemisen mittari) eivät osoittaneet merkittävää muutosta tuona aikana【Source 3】. Toisin sanoen, verenkierto parani, mutta emme nähneet selvää hyppyä näössä standarditesteissä. Vastaavasti, vaikka ROCK-estäjät parantavat verenkiertoa, ei vielä ole vahvoja raportteja potilaiden näön palautumisesta pelkästään niiden käytön ansiosta. Voi olla, että vaurioituneet hermosolut eivät pysty nopeasti palauttamaan toimintaansa, tai että paraneminen vie kauemmin tai tapahtuu vain lievän vaurion ollessa kyseessä.
Verenpaineella on myös keskeinen rooli. Silmän perfuusio riippuu silmän perfuusiopaineesta (verenpaineen ja silmänpaineen välinen ero). Yleisesti ottaen todisteet viittaavat "U-muotoiseen" suhteeseen: sekä erittäin korkea että erittäin matala verenpaine voivat pahentaa glaukoomaa【Source 9】. Erityisen tärkeää on, mitä tapahtuu yöllä. Tutkimukset normaalipaineisesta glaukoomasta (jossa silmänpaine on normaali) havaitsivat, että potilaat, joiden verenpaine laskee merkittävästi unen aikana, menettävät näköä nopeammin. Esimerkiksi yksi tutkimus osoitti, että jokainen yö, jolloin keskimääräinen valtimopaine laski 10 mmHg päiväsaikaan nähden, ennusti suurempaa näkökentän heikkenemistä【Source 7】. Tuore katsaus vahvistaa, että suuret verenpaineen laskut tai vaihtelut 24 tunnin aikana – esimerkiksi liiallinen yöllinen lasku – ovat vahvasti yhteydessä nopeampaan glaukooman etenemiseen【Source 9】. Käytännössä tämä tarkoittaa, että lääkärit pyrkivät välttämään, että glaukoomapotilaiden paineet laskevat vaarallisen alas yöllä (esimerkiksi säätämällä verenpainelääkitystä tai suolan saantia). Toistaiseksi on vähän todisteita siitä, että pelkkä matalan yöllisen verenpaineen nostaminen palauttaisi näön, mutta sen uskotaan hidastavan lisämenetyksiä.
Verenkierron ja silmänpaineen vaikutusten erottaminen toisistaan on hankalaa. Monissa hoidoissa (kuten leikkauksissa tai tipoissa) sekä silmänpaine että perfuusio muuttuvat samanaikaisesti. Tutkijat käyttävät huolellisia tutkimusasetelmia selvittääkseen tämän. Esimerkiksi yksi OCT-A-tutkimus leikkauksen jälkeen totesi, että parantunut verkkokalvon verenkierto ei yksinkertaisesti korreloinut paineen laskun määrän kanssa【Source 3】 – mikä viittaa muihin tekijöihin. Toisessa analyysissä silmät, joissa näköhermon syvän perfuusion paraneminen oli suurempaa leikkauksen jälkeen, osoittivat paljon hitaampaa näkökentän heikkenemistä kuin ne silmät, joissa ei ollut【Source 10】. Tällainen havainto vihjaa, että perfuusiota parantavat hoidot saattavat todellakin suojata näköä, painevaikutusten lisäksi. Tulevat kokeet voisivat vertailla kahta hoitoa, jotka alentavat silmänpainetta yhtä hyvin, mutta joilla on erilaisia vaskulaarisia vaikutuksia, nähdäkseen kumpi johtaa parempiin näköön liittyviin tuloksiin.
Entäpä parannuksen ennustaminen? Lääkärit ehdottavat nyt vaskulaarisia päätepisteitä toipumiskyvyn merkitsijöinä. OCT-A-mittarit itsessään ovat ehdokkaita. Esimerkiksi "matalan perfuusion alue" (alueet, joista puuttuu normaalit kapillaarit) kutistui merkittävästi leikkauksen jälkeen silmissä, joissa oli paremmat tulokset【Source 3】. Yhdessä tutkimuksessa ne näköhermon sektorit, joissa oli vielä paksuja hermosyitä (vähemmän vaurioita), olivat niitä, joissa kapillaariperfuusio palautui eniten【Source 3】. Tämä viittaa siihen, että jos silmässä on vielä osittain ehjiä hermoalueita, joissa on jonkin verran verenkiertoa, perfuusion tehostaminen siellä saattaisi mahdollistaa toiminnan palautumisen. Pidemmän aikavälin tutkimukset totesivat, että silmillä, joilla oli alhaisempi lähtötason verisuonitiheys, oli huonommat tulokset【Source 10】. Joten lähtötason OCT-A-mittaukset voisivat viitata siihen, kuinka paljon näköä voitaisiin säästää verenkierron parannuksilla. Käytännössä innovatiivisiin tutkimuksen päätepisteisiin voisivat kuulua OCT-A-verisuonitiheyden muutokset, perfusoidun kapillaarialueen parannukset tai silmän perfuusiopaineen mittaukset 24 tunnin aikana. Jos nämä muuttuvat hoidon jälkeen, ne voisivat ennustaa, pysyykö näköhermokudos elinkelpoisena. Toiminnalliset testit, kuten kuvio-elektroretinogrammi (laboratoriokoe gangliosolujen toiminnasta) yhdistettynä perfuusiokuvantamiseen, voisivat myös auttaa arvioimaan toipumiskykyä tutkimusympäristöissä.
Yhteenvetona, silmän verenkierron palauttaminen on lupaava ajatus, mutta ei vielä todistettu parannuskeino. OCT-A-kuvantaminen osoittaa vahvan yhteyden heikomman verenkierron ja pahemman glaukooman välillä. Lääkkeet, kuten ROCK-estäjät, ja huolellinen verenpaineen hallinta voivat parantaa silmän verenkiertoa, ja varhaiset tutkimukset osoittavat, että nämä hoidot todella hidastavat tai vähentävät lisävaurioita joillakin potilailla. Kuitenkin vankka näyttö siitä, että ne kumoavat näön menetyksen, puuttuu edelleen. Kliinisten kokeiden suunnittelu, jotka eristävät nimenomaan verenkierron vaikutukset, on haastavaa. Loppujen lopuksi verisuonten terveyden huomioiminen – yhdessä standardin mukaisen silmänpaineen hallinnan kanssa – on järkevä neuvo glaukoomapotilaille. Tuleva tutkimus, jossa käytetään OCT-A:ta ja muita verenkierron mittauksia, voi paljastaa, mitkä silmät voivat todella palauttaa toimintansa verenkierron parantuessa. Potilaille tänään kotiviesti on: Pidä silmänpaineesi hallinnassa, mutta keskustele myös yleisestä verisuonten terveydestä lääkärisi kanssa. Vältä antamasta verenpaineen laskea liian alas yöllä ja kysy, voisivatko uudet hoidot auttaa silmäsi verenkiertoa. Jatkuvat tutkimukset testaavat näitä ideoita, joten lähitulevaisuudessa meillä saattaa olla selkeämpiä vastauksia siihen, voiko "perfuusion palauttaminen" todellakin palauttaa näön.